Televisio puhelimeen, the FLOSS way

Luettuani Digimogulin Televisio puhelimeen, mitä ihmettä? -postin päätin kertoa vaihtoehtoisen lähestymisen tähän aiheeseen. Omassa käytössäni on ollut tietokonepohjainen digiboksi jo tovin aikaa. Taitaa olla vuosi 2007, jolloin koneen pystytin ja siitä lähtien pienin muutoksin olen sitä laajennellut. Tästä kerron myöhemmässä vaiheessa lisää, joten siirrytään itse asiaan eli kuinka sain televisioni puhelimeeni.

Mitä siinä tarvitaan?

  1. Tietokone
  2. Puhelin
  3. Internet-liittymä, mieluusti molempiin

Tuolla kokoonpanolla ei vielä ihmeitä tehdä, joten tässä hieman tarkemmin tietokoneen sisältö

Tietokone

Kokoonpanon pohjana (ohjelmistollisesti) toimii tuorein Ubuntu (10.4). Televisio-ohjelmistona on VDR-niminen sovellus. Ja televisio-ohjemien transkoodauksesta vastaa iStreamdev-niminen softa.

Rautapuolella tarvittavia komponentteja ovat itse koneen lisäksi digiviritin, joko usb-väylään tai kuten minulla PCI-väylään. Lisätietoja soveltuvista laitteista löytyy esimerkiksi Linuxtv.fi-foorumilta.

Koneen käyttökuntoon laitto ei ole kaikkein yksinkertaisin homma, joten jos säätäminen pelottaa niin hanki mäkki. Lyhyt ohje on kuitenkin tämän tyyppinen. Ja oletan että käyttis (Ubuntu) on asennettuna.

  1. Sammuta kone
  2. Liitä viritin koneeseen
  3. Käynnistä kone
  4. Asenna VDR ja viritä kanavat (tähän tarvittaessa lisäohjeita saat tuolta linuxtv.fi-foorumilta)
  5. Asenna palvelinohjelmistot (apache ja php5)
  6. Asenna iStreamdev ohjeiden mukaan
  7. Ota yhteys selaimella vdr-koneesi osoitteeseen http://sinunosoite/istreamdev (esimerkiksi http://localhost/istreamdev)
  8. Nauti televisiosta

Puhelin

Puhelimen asetukset ovat kohtalaisen helppoja. Omassa käytössä on iPhone, mutta käsittääkseni tämä softa toimii myös muissa laitteissa.

  1. Ota yhteys puhelimen selaimella VDR-koneesi osoitteeseen (esim. http://192.168.0.1/istreamdev/)
  2. Kirjoita käyttäjätunnus ja salasana
  3. Nauti televisiosta mobiililaitteessasi

Advanced

Jotta pystyisit nauttimaan televisiostasi vaikkapa työpaikalla, kun ei muuta tekemistä ole, suosittelen dynaamisen dns:n käyttöä. Omassa käytössä on dy.fi-palvelu mutta ihan yhtälailla mikä tahansa muu dyndns-palvelu kelpaa. Tai jos sinulla on jo kiinteä IP-osoite, voit toki unohtaa tämän kohdan kokonaan. Joka tapauksessa sinun tulee viritellä oma palomuurisi siten, että pääset puhelimellasi tuohon webpalvelimeen käsiksi ulkomaailmasta. Eli kyseessä on porttiohjauksia (port forwarding), joita voit tehdä sitten oman mielesi mukaan.

Huomioitavaa!

Tämä ei ole mikään maailman kattavin ohjeistus iStreamdevin käytöstä. Oikeastaan tämä ei ole edes ohjeistus. VDR ei välttämättä ole mikään maailman helpoin softa asettaa toimintaan, varsinkaan jos käyttöympäristönä on ollut Windows tai OS X eikä säätäminen ole tuttua. Nämä sanottuani voin todeta, että omat seikkailuni VDR:n suhteen ovat olleet varsin antoisia. Pääosa ajasta menee televisiota katsellessa, eikä konetta tarvitse säätää. Säätö iStreadevin kanssa meni todella helposti, käytännössä käyttäjätunnus ja salasana sekä hakemistojen asetukset. Lisäksi palvelinympäristön asennus. Ja homma pelaa todella mainiosti.

Joudun kuitenkin toteamaan, että oma koneeni on alitehoinen live-television katseluun. Kahdeksan vuotta vanha rauta ei oikein kykene tuohon televisiolähetyksen iPhone-muotoiseen konversioon. Mutta esimerkiksi tallennettujen sarjojen suhteen minulla ei ole kiirettä ja konversion jälkeen itse streamaus toimii ongelmitta. Mainittakoon vielä se, että kaikki yllämainitut softat ovat täysin ilmaisia ja lisenssimaksuttomia. Rauta maksaa mutta sehän on nyt tiedossa. 

Lisäyksiä

Jälkeen päin tuli mieleeni eräs mainittava linux-jakelu, joka pyrkii helpottamaan käyttäjien siirtymistä VDR:n maailmaan. Eli kyseessä on yaVDR, joka pyrkii tarjoamaan mahdollisimman sujuvan kokemuksen XBMC:n ja VDR:n kanssa. Pohja tuossa jakelussa on Ubuntussa. Tuo kuitenkin vaatii kohtalaisen tuoreen konekokoonpanon, mieluusti nVidian näytönohjaimella jotta HD-purku toimisi tehokkaimmin. Kokoonpanon hinta kuitenkin pysyy kohtalaisena, ehkä jopa 400-500 euron luokkaan saattaa saada HD-materiaaliin kykenevän koneen. No se tästä päivityksestä.